Eilen oli aika sanoa hyvästit Swazimaalle, Gesalla ja tämän enolle ja tädille. Gesalla hyvästien sanominen oli kaikista vaikeinta. Olen kolme kuukautta tottunut olemaan jatkuvasti hänen kanssaan. Olemme työskennelleet yhdessä, asuneet samassa noin yhdeksän neliömetrin huoneessa, viettäneet viikonloput yhdessä ja matkustaneet yhdessä. Onkin outoa ettei hän ole enää kanssani ja kaipaan hänen seuraansa. Jos adoptoisin täältä mukaani lapsen niin sitten adoptoisin Gesan. Saattaa kuitenkin olla että olemme Artun kanssa hieman liian nuoria 18-vuotiaan vanhemmiksi :D (vai miten olisi Arttu, adoptoidaanko 18v saksalainen, kätevästi ohittanut jo uhma- ja teini-iän ja on pian muuttamassa kumminkin opiskelemaan? :P)
Muuten olen kyllä jo valmis tulemaan Suomeen, vaikka siellä sataakin kuulemma räntää. Kolmen kuukauden kokemus Swazimaassa on ikimuistoinen, mutta odotan jo sitä hetkeä kun pääsen istahtamaan lentokoneeseen.
Tällä hetkellä olen yksin Johannesburgin laitamilla hostellissa ja nimenomaan painosanalla YKSIN. Taidan tällä hetkellä olla hostellin ainoa asiakas ja en malttaisi odottaa että tänään saapuu muita suomalaisia tänne. Johannesburg ei taida olla mikään matkailijan unelma kaupunki. Taksit on älyttömän kalliita, kaupungilla ei kuulemma kannata liikkua yksin jos ei tunne paikkoja ja nämä kaupungin laitamat joita olen nähnyt ovat aika likaisia eikä mitään ihmeellistä nähtävää. Olen siis hieman kierrellyt lähiseutua ja lähinnä maannut hostellin uima-altaalla. Ainoa ongelma on se, että olen vieläkin Kapkaupungin jäljiltä niin palanut etten viitsi kauaa auringossa makoilla. Toivottavasti keksisin huomenna jotain järkevää tekemistä tai sitten vain rentoudutaan viimeinen päivä suomalaisten kanssa altaalla ennen kuin torstai iltana noustaan lentokoneeseen. (lentäminen on kyllä asia jota en odota yhtään, pitäkää peukkuja että saan edes mukavan vierustoverin.)
Kirjoittelen tämän jälkeen varmaan vielä yhden postauksen kun olen kotona, mutta pian on blogini lopussa. Suomessa tapahtuva elämäni ei taida olla niin kiinnostavaa että jaksaisin jakaa sitä kaikille. Ja sitä paitsi silloin minulla on mahdollisuudet jutella kaikkien kanssa, eikä vain postailla pieniä palasiani elämästäni :) Pian nähdään!
ÄÄÄH! Jatka pliis blogin kirjoittamista! Tätä on ollut niin hauska lukea. Vaik Suomessa ei mitään tapahtuisikaan, niin sä silti osaat selittä ja kertoa kaiken niin mielenkiintoisesti, että lukisin ihan mielelläni sun juttuja, vaikka ne olisivatkin ruokakaupassa käymisestä ja imuroimisesta.
VastaaPoista