Sunnuntai 30.10.2011 Sidmunia festarit

Lauantai aamuna pestiin Gesan kanssa meidän lakanat (lakanoiden peseminen käsin pienessä ämpärissä ei ole muuten kovin kivaa), jätettiin ne kuivumaan ja lähdettiin Mbabaneen. Sieltä jatkettiin alku illasta sitten matkaa Gesan enon ja tädin kyydillä Sidmunia musiikki festareille. Ja arvatkaa mitä nähtiin matkalla auton ikkunasta? Elefantti! Ensimmäinen kerta kun näen vapaan elefantin elämässäni, toivottavasti ehdin nähdä niitä vielä muutaman ennen kuin palaan Suomeen!

Festari paikalle oli muutaman tunnin ajomatka ja kun saavuttiin perille alkoi jo olla melkoisen pimeää. Festari paikalla ei ollut kovinkaan paljon väkeä. Liput (20e) ovat keskiverto swazimaalaiselle aivan liian kalliita varsinkin huomioon ottaen maan tämän hetkisen huonon taloustilanteen. Väen puutteesta huolimatta festari alueella oli tunnelmaa. Siellä oli lisäksi pieni tivoli ja käytiinkin muutamassa laitteessa. Turvallisuus määräykset eivät täällä tosiaan ole ihan Suomen luokkaa. Mentiin Gesan ja yhden englantilaisen kanssa mustekala laitteeseen ja meidät laitettiin kaikki samaan kahden hengen vaunuun niin että minä istuin keskellä ilman turvakaidetta. Huhhuh, täytyy myöntää, että jonkun verran pelkäsin kun jouduin pitämään molemmin käsin ja jaloin kiinni etten vaan tipahtaisi, ei olisi tainnut koulun vakuutus kattaa tätä hupia :D Törmäilyautot oli sitten astetta turvallisempi vaihtoehto seuraavaksi, kun olin saanut käsien ja jalkojen vapinan loppumaan. Festareilla oli bändien/laulajien (seurattiin kahden Etelä-Afrikkalaisen yhtyeen/laulajan keikat), napatanssi show, ilotulitus ja tulitanssishow. Oli todella hieno kokemus ja taas vaihtelua viikko-ohjelmaan. Festari alueelta poistuminen ei sitten ollut niin kivaa, oikeastaan lähinnä pelottavaa ja olin iloinen että olin seurueessa enkä esimerkiksi kahdestaan Gesan kanssa. Festari alueen ulkopuolella oli näet todella humalaista porukkaa ja muutama mies kosketteli kun kuljit ohi ja monet huutelivat perään. Kyllä täällä on tottunut siihen, että usein herättää huomiota ympärillään, mutta tällä kertaa touhu oli paljon aggressiivisempaa ja pelottavampaa kuin päiväsaikaan. Oltiin takaisin Mbabanessa joskus kolmen jälkeen aamulla ja kyllä uni maistuikin, kun ollaan totuttu yleensä menemään nukkumaan viimeistään puoli yhdeksältä :P

Tänään sitten palattiin takaisin Vusumnotfoon. Bussissa Piggs Peak:iin (kyllä tällä kertaa mentiin vanhalla bussilla eikä combilla) meidän vieressä istunut mies alkoi puhua meille HIV:sta tai siis lähinnä kysellä meiltä. Ensin hän pyysi meitä kertomaan ympärileikkauksesta, joka vähentäisi HIV tartunnan riskiä. Jouduimme korjaamaan hänen käsitystään aika paljon (onneksi hän puhui melkoisen hyvää englantia) sillä hän ajatteli ympärileikkauksen olevan 100% suoja HIV:ta vastaan ja luuli ettei ympärileikkauksen jälkeen pysty saamaan enää lapsia. Hän myös epäröi HIV testin ottamista ja yritimme rohkaista häntä menemään testeihin saadakseen varmuuden terveydentilastaan. Toisaalta pystyn ymmärtämään häntä, riski siihen että hän on HIV positiivinen on 1/3, joten testin ottaminen voi olla pelottavaa. Helpompaa olisi sulkea silmänsä ja esittää että kaikki on kunnossa. Toivottavasti hän kuitenkin menisi testeihin voidakseen hoitaa itseään, ehkäistä osaltaan taudin leviämistä ja näyttääkseen esimerkkiä muille. Lisäksi yritimme puhua hänelle kondomin käytön puolesta ja kuinka hyvä asia yksiavioisuus olisi HIV:ä vastaan taistellessa (ja noin muutenkin). Katsotaan, jos edes jotain jäisi hänen mieleensä. Ainakin hän oli hyvin kiinnostunut keskustelemaan, valmis esittämään kysymyksiä ja kertomaan omia näkemyksiään. Täällä saa tottua siihen, että ihmiset kyselevät sinulta paljon asioita ja he olettavat ihonvärisi perusteella sinun osaavan auttaa heitä monessa asiassa. Onneksi HIV kysymyksiin on yleensä helppo antaa yksinkertaisia neuvoja esimerkiksi kehottaa käyttämään kondomia ja menemään ilmaisiin testeihin. Täytyy toivoa, että käymämme keskustelut herättäisivät paikallisissa joitain ajatuksia tai antaisivat edes jollekin rohkeutta mennä testeihin ja kenties jakaa tietoa eteenpäin. HIV ei häviä sulkemalla silmät ja kieltämällä taudin olemassaolo.

Keskiviikko 26.10.2011 Vierailuita ja ukkosta

Eilen oli oikein toiminnallinen päivä. Ensinnäkin meidän pre-school:iin tuli observoija katsomaan kuinka hyvin ”learning standard” (opetussuunnitelma) toteutuu pre-schoolissa. Tarkkailija oli yksi amerikkalainen vapaaehtoinen, joka on tällä hetkellä asuu täällä Vusumnotfossa kanssamme viikon verran ja kiertelee eri pre-school:eja antamassa neuvoja opetussuunnitelman noudattamiseksi. Tähän väliin on varmaan hyvä mainita, että minä ja Gesa emme ole oikein pitäneet opetussuunnitelmasta, joka sitoo valtavasti paikallisten opettajien opetusta. Lisäksi eri-ikäiset lapset samassa ryhmässä ja suuret ryhmäkoot vaikeuttavat suunnitelman käytäntöön panemista. Lyhyesti sanottuna opetussuunnitelmaan on tungettu liikaa asiaa opetettavaksi liian lyhyessä ajassa ja aivan liian aikaisin. Minun mielestäni tällä hetkellä olisi tärkeintä opettaa lapsille hyvät käytöstavat, hieman kädentaitoja ja ryhmässä toimimista. Ilman näiden perustaitojen osaamista on todella vaikeaa yrittää opettaa lapsille mitään muuta.

Pre-school:in lapset eivät todellakaan esittäneet parasta käytöstään observoijalle vaan antoivat tulla ihan täydeltä laidalta tappeluita, melua ja elämää. (tämä viikko ei tosiaan ole taas vaihteeksi ollut helpoin lapsille) Ainakaan observoija ei saanut heistä väärää kuvaa :D

Töiden jälkeen käveltiin sitten paikallisen opettajan kanssa tämän kotiin katsomaan hänen sairasta anoppiaan. Täytyy kyllä sanoa, että olen kiitollinen diakonia harjoittelulle siitä että olen aikaisemminkin vieraillut minulle tuntemattomien sairaiden ihmisten kotona. Eipä se tilanne kuitenkaan kaikista luonnollisimmalle tuntunut. Pieni talo täynnä perheen jäseniä ja he kantavat anopin sohvalle istumaan meidän kanssa. Vanhus ei osaa sanaakaan englantia, joten ainoa kommunikointi on kättely ja silmiin katsominen. Toivottavasti vierailumme toi jotain iloa vanhuksen, opettajan ja hänen muiden sukulaisten elämään, koska emme me paljoa osanneet sanoa tai tehdä, mutta Kathy sanoi meille että perheelle tärkeintä oli että osoitimme kunnioituksemme vierailemalla.

Toivottavasti huomenna lapset ovat hieman rauhoittuneet ja myrskyt laantuneet. Pari edellistä päivää oli kamalan hiostavia ja kuumia ja tällä hetkellä taas myrskyää (sähköt päällä, sähköt pois, sähköt päällä, sähköt pois…).

Maanantai 24.10.2011 Hiki virtaa helteessä…

Eilinen ja tämä päivä ovat olleet kuumimmat päivät Afrikassa oloni aikana. Hiki virtaa jatkuvasti ja melkein toivoo, että myrsky saapuisi pian ja puhdistaisi ilman. (täytyy kyllä myöntää, että myrskyt täällä ovat joskus vähän pelottavia, joten varmaan kadun toivettani heti salamoinnin alkaessa)

Vietettiin Gesan kanssa viikonloppu Mbabanessa, kun minulla oli perjantaina tapaaminen diakkilaisten ja meidän paikallisen yhteyshenkilön kanssa. Perjantaina iltana mentiin sitten Gesan ja hänen enon, tädin ja näiden tuttavien kanssa syömään. Lauantaina tehtiin Gesan kanssa matka Manziniin (Mbabanen lisäksi hieman ”isompaan” kaupunkiin Swazimaassa). Manzini oli kyllä ehdottomasti enemmän afrikkalainen kaupunki kuin Mbabane, joka on osittain melko länsimaalainenkin. Kierreltiin lähinnä Manzinin katuja ja pistäydyttiin pikkuisissa halpatavara liikkeissä. Takaisin tullessamme Mbabanen combi asemalla taas kerran yksi paikallisista oli kovin kiinnostunut meistä. Mutta tällä kertaa hän ei kysynytkään olemmeko sisaruksia, vaan kysyi olenko Gesan äiti ja voisiko hän saada Gesan puhelinnumeron… Todella ”imartelevaa”, että minulla voisi olla aikuinen tytär… Taitaa olla aika ostaa muutama purkki ryppyvoiteita!

Sunnuntaina matkustimme takaisin Vusumnotfoon mukavassa helteessä ja tänään oli taas tavallinen päivä töissä. Vaikka välillä tuntuu, ettei lasten kanssa etene mihinkään ja tappelut vain jatkuvat niin kun tarkkailee lapsia näkyy heissä paljon positiivista kehitystä. Muutaman lapsen vanhempi/isovanhempi on tullut kiittämään paikallista opettajaa siitä että heidän lapsensa on alkanut käyttäytyä paremmin ja viihtyy niin hyvin pre-schoolissa. Osan lapsista englanti on kehittynyt ja varsinkin yksi poika on todella kiinnostunut oppimaan uusia sanoja: ”Teacher what is this?” ”It is a pen” ”A pen!” ja sitä rataa… Ja yksi tyttö joka ennen löi/puri jokaista joka hipaisikin häntä on alkanut silloin osallistua muiden lasten leikkeihin, istuu meidän sylissämme aina kun mahdollista ja ei enää joka kerta hyökkää toisen lapsen kimppuun kun tämä vahingossa tai tahallaan tönäisee häntä. Nämä kehitysaskeleet voivat tuntua pieniltä, mutta meille ne tuottavat suurta iloa ja oppimiskokemuksia. Minusta on mukavaa kun minulla on Gesa täällä seuranani, koska meillä on mahdollisuus käydä yhdessä lävitse havaintojamme ja mietteitämme lasten kehityksistä ja kehitellä ideoita joita voimme toteuttaa lasten kanssa.

Huomenna olemme menossa töiden jälkeen katsomaan opettajan sairasta anoppia, joka ei ole vieläkään päässyt sairaalahoitoon. Tuntuu vähän omituiselta mennä katsomaan hyvin sairasta ihmistä jota en ole koskaan tavannut, mutta opettaja oli hyvin iloinen kun ehdotimme että voisimme tulla tapaamaan hänen anoppiaan. (Kathy ehdotti että kysyisimme) Täällä maaseudulla pidetään hyvänä mitä useampi vierailija sinulla käy, se on merkki sosiaalisesta statuksesta ja hieman omituista on että valkoisten ihmisten vierailuja pidetään hyvin arvokkaina. Kathy esimerkiksi sanoi, että ihmiset ilahtuvat kovasti jos heidän häihinsä tai sukulaisten hautajaisiin tulee valkoisia ihmisiä. Valkoisten ihmisten vierailun jälkeen hääparia tai vainajaa pidetään tärkeänä henkilönä, koska hänellä on kerran valkoisia tuttuja. Hieman omituista… No joka tapauksessa olemme huomenna menossa kyläilemään, katsotaan miten vierailu sujuu!

Keskiviikko 19.10.2011 Pre-school katastrofipäivä…

Pitihän se arvata, eilen kun esiteltiin meidän hienoa ideaa positiivisen käyttäytymisen palkitsemisesta ja kerrottiin kuinka hyviä kokemuksia meillä on ollut sen kanssa niin tänään lapset päättivät todistaa meille että he todellakin tietävät mitä huono käyttäytyminen on.

Kaikki alkoi mennä alamäkeen jo heti koululle saavuttuamme, kun meille selvisi, ettei swazi opettaja ole tänään tulossa, vaan me olisimme Gesan kanssa kahdestaan vastuussa luokasta. Lapset olivat täynnä energiaa varmaankin koska he olivat edellisen päivän viettäneet pre-schoolissa ilman opettajaa. He olivat innoissaan siitä, että palasimme takaisin: halasivat/hyppivät/roikkuivat kiinni meissä koko heidän vapaanleikin ajan jakson. Leikin jälkeen oli aika siivota sotkut ja lapset saivat tehtyä sen edes jotenkuten, mutta joka aamuinen rivissä tehtävä ylistyslaulu tuokio tuotti jo suuria vaikeuksia. Minä yritin parhaani mukaan johtaa laulua ja Gesa kokosi lapsia pysymään kasassa. Lauloimme ja rukoilimme siis hallitun kaaoksen merkeissä ja sen jälkeen oli aika aloittaa ”oppitunti” koskien painavia ja kevyitä esineitä. Koska lapset eivät ymmärrä englantia kovinkaan hyvin ja meillä ei ollut tulkkaajaa yritimme mahdollisimman yksinkertaisesti selittää asioita ja näyttää esim. kiven ja höyhenen avulla eroa painavan ja kevyen välillä. Lapset olivat kuitenkin todella rauhattomia ja suurin osa ajasta meillä menikin pyytäessä heitä olemaan hiljaa tai erottaessa tappelupukareita toisistaan. Lopulta sanoin Gesalla että hän ottaisi hiljaa ja kiltisti istuvat lapset eteishuoneeseen kuuntelemaan tarinaa ja minä jäisin huonosti käyttäytyvien lasten kanssa luokkahuoneeseen.

Gesan ja kilttien lasten mentyä yksi poika hyökkäsi toisen kimppuun ja erotin tappelupukarit ja vein toisen heistä istumaan erilliseen pieneen varastohuoneeseen jäähylle. Kun palasin toisten lasten luokse ei aikaakaan, kun poika livahti ulos varastohuoneesta ja kun toiset lapset alkoivat huudella hänellä, hän hermostui ja ryhtyi puremaan kaikkia joihin vain pystyi ylettymään. Nappasin hänet kiinni ja yritin pidellä häntä siten, ettei hän pääsisi puremaan lapsia tai minua ja vein hänet varastohuoneeseen ja sanoin että täältä ei tulla ulos ennen kuin pyydetään anteeksi ja osataan käyttäytyä. Onneksi hoitaja, joka huolehtii vauvoista, sattui tulemaan ohi juuri sillä hetkellä ja pyysin häntä selittämään pojalle saman siswatiksi. Hän myös selitti muille lapsille pyynnöstäni että he eivät päässeet kuuntelemaan tarinaa, koska eivät osanneet käyttäytyä.

Ruoka-aika oli meluisa katastrofi, mutta sentään saatiin syötyä ja jotkut lapsista auttoivat jopa siivoamisessa. Lapsi, joka oli purrut kaikkia oli kaikista innokkain siivoaja, koska näytin hänelle hänen nimen olevan käyttäytymistaulukossa huonoimmassa paikassa: talvi julisteella. Ruokailun jälkeen oli vuorossa ulkoilu ja minä Gesa suunniteltiin seuraavan päivän oppituntia kun lapset leikkivät ulkona. Jonkin ajan kuluttua pihalta alkoi kuulua itkua ja pian neljä itkevää tyttöä ja muutama heitä seuraava tyttö tulivat luokkaan ja alkoivat selittää meille jotakin siswatiksi. Emme tietenkään ymmärtäneet mitä oli tapahtunut, joten veimme tytöt vauvojen hoitajan luokse ja pyysimme tulkkausapua. Aikamoinen shokki oli kun hoitaja ilmoitti että tytöt itkivät, koska muutama pojista oli sanonut yhdelle pienimmistä tytöistä, että he aikovat raiskata hänet. Yritimme rauhoitella tyttöjä ja sitten menimme puhumaan poikien kanssa. Ongelmana oli taas kielimuuri. On todella vaikeaa sanoa ymmärsivätkö lapset selityksistämme mitään muuta kuin No touching.

On kamalaa ajatella että viisi/kuusi-vuotiaat pojat tietävät, että sanaa raiskata voi käyttää uhkauksena toista kohtaan. En todellakaan tiedä, ymmärtävätkö he täysin sanan merkityksen, mutta jollain tasolla sen on pakko olla heille tuttu. Kaikki tämä kertoo ikävän paljon heidän kotioloistaan ja ympäristöstä, jossa suurin osa lapsista joutuu kasvamaan. Swazimaassa, varsinkin maaseudulla, lapset kohtaavat paljon seksuaalista hyväksikäyttöä ja tietenkin se vaikuttaa heidän puheisiinsa ja käytökseensä. Varsinkin tällaisissa tilanteissa toivoisi, että lasten kanssa kommunikointi olisi helpompaa.

Teimme Gesan kanssa tänään illalla kaksi nukkea pahvista ja huomenna aiomme nukkejen ja opettajan tulkkauksen avulla keskustella lasten kanssa millainen on mukava luokkatoveri ja millainen on ikävä luokkatoveri. Tähän aiheeseen liitämme keskustelun raiskaus sanan käytöstä ja toisten vartaloiden ja koskemattomuuden kunnioittamisesta. Onneksi opettaja on tulossa huomenna takaisin, koska hänellä on varmasti lisää ideoita selittää lapsille yksityisyydestä ja hän voi tehdä sen lasten omalla kielellä niin että asia tulee varmasti ymmärretyksi.

Tiistai 18.10.2011 Pre-school opettajien koulutuspäivä

Tänään oli taas kerran kuukaudessa järjestettävä koulutuspäivä maaseudun pre-school opettajille.  Ja tällä kertaa minulla ja Gesalla oli oma osuutemme koulutuksessa, kun pääsimme esittelemään positiivisen käyttäytymisen palkitsemisideaa eli vuodenaika käytöstauluja.

Ongelmana täällä tosiaan on se että opettajat ovat tottuneet siihen että lapsien lyöminen on ratkaisu käytösongelmiin ja he eivät tiedä toista tapaa toimia. He ovat itse kasvaneet siten että heitä on lyöty ja heitä on opetettu että ruumiillinen kurittaminen on sallittua. Meidän tehtävämme on siis auttaa heitä keksimään vaihtoehtoja lyömiselle.

Aluksi esittelimme opettajille idean kuinka vuoden aikataulut toimivat (meidän pre-schoolin opettajamme ja James käänsivät siswatiksi, jotta kaikki opettajat varmasti ymmärsivät idean). Kerroimme heille kuinka taulukot voi tehdä, miten niitä käytetään ja millaista käytöstä lapsilta voi odottaa. Annoimme esimerkkejä kuinka olemme huomanneet lasten käytöksen muuttuneen sen jälkeen kun aloimme käyttää positiivisen käyttäytymisen palkitsemista. Kerroimme myös mitä vaikeuksia he saattavat kohdata ja kuinka suhtautua niihin. Oli ihanaa huomata kuinka kiinnostuneita opettajat olivat ja he kuuntelivat meitä tarkkaan ja esittivät omia näkemyksiään ja ideoita. He sanoivat että lyöminen ei koskaan ole mukavaa ja halusivat kokeilla uutta ideaa. Nyt minun ja Gesan tehtävä onkin luoda malli käytöstaulut,  jotka jaamme sitten opettajille, jotta he voivat alkaa käyttää tauluja ensi lukuvuoden alussa (tammikuussa). Teemme myös lyhyen englanninkielisen ”ohjekirjasen” käytöstaulujen toiminnasta, jota voi käyttää apuna. (Voin myöhemmin liittää sen blogiin, jos teitä kiinnostaa lukea enemmän ideasta.)

Päivä oli siis kaiken kaikkiaan onnistunut ja oli mukavaa päästä taas tekemään välillä erilaisia juttuja kuin pre-school:issa normaalina päivänä. Ensi viikolla meidän täytyy jutella Kathyn kanssa, jos kävisimme tutustumassa muihinkin pre-school:eihin. Ainakin yhteen meitä pyydettiin opettamaan opettajia kuinka pelata erilaisia pelejä ja leikkejä. Katsellaan miten meillä on aikaa auttaa eri paikkoja. Minusta tuntuu että ehkä enemmän saa aikaan kun keskittyy yhteen paikkaan kunnolla, kuin jos juoksentelee hieman hosumassa joka puolella.