Torstai 10.11.2011 Päällikön luona…

Taas kerran aamu oli todella lämmin jo klo 6.00 kun heräsimme. Tapasimme oppaamme vanhan swazi naisen Gogo:n (gogo=isoäiti) Ngonini portilla ja aloitimme vaelluksen kohti päällikön asuinpaikkaa. Ensin Gogo tarkisti vaatetuksemme olevan sopiva. Sadejuhlan aikaan maaseuduilla näet juoksentelee sademiehiä (rainman) ympäriinsä ja he voivat antaa sinulle pieniä sakkoja jos et ole sopivasti pukeutunut. Esimerkiksi meidän aurinkohatut eivät Gogon mielestä olleet oikein sopiva asuste joten meidän piti poistaa ne ehdottomasti ennen kuin saavuimme päällikön luokse. Lisäksi minun piti poistaa korvakorut ja meidän lakatut varpaan kyntemme olivat kuulemma ongelma, mutta sillehän emme voinee tehdä mitään. Onneksi mekkomme olivat tarpeeksi pitkät ja olkapäät peitetyt.

Matka päällikön luokse ei ollut mikään lyhyt reissu vaan kävelimme melkein parituntia porottavassa aamu auringossa. Ylitimme muun muassa hajoamispisteessä olevan riippusillan ja kiipeilimme alas kallion reunaa ennen kuin saavuimme päällikön maille. Päällikön pihapiirissä on tällä hetkellä majoittunut perinteisesti pukeutuneita ihmisiä sadetanssi juhlaa varten, joka on joskus joulukuun alussa. Kun saavuimme päällikön pihapiiriin näimmekin paljon ihmisiä, jotka olivat pukeutuneet lannevaatteisiin ja apinannahasta tehtyihin päähineisiin. Meille levitettiin matto talon viereen varjoon, päällikölle tuotiin tuoli ja hänen vaimonsa saapui tarjoilemaan meille ruokaa. Päällikkö oli mukava mies ja toisin kuin suunnilleen kaikki muut hän ei ollut pukeutunut perinteiseen asusteeseen vaan normaaliin afrikkalaiseen tyyliin. Lisäksi hänellä oli kädessään rolex ja muutama kultarengas. Vaimo tarjoili meille kuivattua lihaa, banaaneita ja swazi olutta. Annoimme hänelle ostamme lahjat ja hän piti niistä kovasti. Muutenkin päällikön vaimo oli kovasti kiinnostunut meistä. Hän halusi meidän puhelinnumeromme ja ilmoitti olevansa meidän uusi äitimme. Joten nykyään minun äitini on 27-vuotias päällikön vaimo ja isäni on noin 50-vuotias Hohoho- alueen heimopäällikkö.  Päällikön veli ilmoitti haluavansa mennä naimisiin jonkun meistä kanssa (täytyy olla todellista rakkautta kun kuka tahansa valkoihoinen kelpaa :D). Ilmoitin hänelle että valitettavasti minulla on poikaystävä Suomessa ja hän kysyi kuinka vanha olen. Sanoin olevani 22-vuotias ja hän ilmoitti että nyt minulla ei todellakaan ole aikaa enää poikaystäville vaan on aika mennä naimisiin. Se oli aika suora ilmaus siitä että olen jo ikäloppu! No siihen on alkanut jo tottua, kun onhan minua luultu Gesan äidiksikin :D

Kun olimme syöneet ja jutelleet muutaman tunnin ihmisten kanssa päällikkö tarjosi meille kyydin takaisin Vusumnotfoon hänen autollaan. Hän oli saanut hienon auton lahjaksi kuninkaalta, jonka kanssa hän oli myös matkustellut mm. Saksassa ja Englannissa. Mukavaa, sairaaloilla ei ole täällä rahaa lääkkeisiin, mutta kuningas voi kyllä ostella ystävilleen lahjaksi 20 000 e arvoisia autoja ja matkustella Euroopassa. Tälle kertaa täytyy kyllä myöntää että olin iloinen kuninkaan lahjasta sillä mittari oli taas kivunnut +43 asteeseen varjossa ja pitkä kävely takaisin ei oikein houkutellut. Gogo oli selvästi hyvin otettu että päälikkö tarjosi meille kyytiä ja samoin huomasit kuinka suuren vaikutuksen se teki muutamaan muuhun paikalliseen kun saavuimme Vusumnotfoon päällikön autolla. Ehkä emme länsimaalaisina demokratian edustajina osanneet antaa tarpeeksi suurta arvoa sille että saimme jutella päällikön kanssa ja istua hänen autossaan. Tietenkin muistimme kiittää häntä kohteliaasti ja toivottaa tervetulleeksi kyläilemään jos hän matkustelisi Suomessa, Saksassa tai Jenkeissä.

Iltapäivällä minä ja Gesa lähdimme kohti Horon aluetta (hmmm.. mukava nimi paikalla) tarkoituksenamme auttaa yhtä amerikkalaista vapaaehtoista maalaamaan hänen huoneensa. Meidän piti tavata Matsamon raja-asemalla klo 15.30 ja viisi minuuttia enne sovittua aikaa kun olimme jo combin kyydissä lähellä raja-asemaa vapaaehtoinen soitti ja ilmoitti olevansa vähän myöhässä. Tämä vähän myöhässä tarkoitti loppujen lopuksi puoltatoista tuntia jonka vietimme humalaisten swazi miesten kanssa, jotka halusivat ottaa meistä valokuvia, mennä kanssamme naimisiin ja puhua meille pelkästään siswatia. Lämpötilakin oli mukavat +40, joten emme jaksaneet olla kovinkaan kohteliaita. Loppujen lopuksi kerroimme olevamme jo naimisissa, koska kaikki eurooppalaiset menevät naimisiin täytettyään 15v ja minä vastailin heidän kysymyksiinsä suomeksi. Lopulta vapaaehtoinen saapui paikalle ystävänsä kanssa ja pääsimme jatkamaan matkaa hänen kotitilalleen.

Maalaaminen oli kyllä kaikkea muuta kuin mukava kokemus. Käytännössä minä ja Gesa hoidimme kaiken kahdestaan, maalia ei ollut tarpeeksi, tavaroita ei oltu siirretty pois ja näillä kahdella muulla tytöllä ei ollut mitään hajuakaan mitä he olivat tekemässä. Lisäksi heidän käytöksensä meitä kohtaan oli epäystävällistä ja koko ajan vain mietimme mitä hemmettiä me oikein teemme siellä, kun selvästi kelpasimme ainoastaan maalaamiseen. Vietimme yömme nukkuen likaisella ja kovalla lattialla pelkästään makuupussien kanssa, koska he eivät tarjonneet meille huopia/peittoja/tyynyjä joita heillä kyllä oli ihan riittämiin. He sen sijaan viettivät yön pehmeässä sängyssä katsoen elokuvaa ja kikatellen suljetun oven takana. Täytyy sanoa että me olimme kohteliaita ja yritimme parhaamme mutta seuraavan aamun hymymme olivat aika väkinäisiä ja emme malttaneet odottaa että pääsimme palaamaan kotiin…

Viikonloppu suunnitelmissamme on tällä kertaa shoppailureissu Malelaneen ja ajattelimme viettää lauantaina pikkujouluja. Vieraina tietenkin minä ja Gesa :D Eihän meillä täällä liikaa muuta sosiaalista elämää ole! Odotan kyllä innolla että pääsemme vähän rentoutumaan ja vain oleilemaan vaihteeksi.