Tänään oli taas vaihteeksi afrikkalainen kuuma päivä ja sadekaudesta ei taas tietoakaan. Tänään en kuitenkaan mennyt tavalliseen tapaan pre-school:iin vaan oli minun vuoroni (Gesan vuoro on huomenna) tutustua viereisen julkisen koulun toimintaan.
Ngagonini primary school:issa opiskelee hieman yli 200 opiskelijaa ja luokka-asteita on seitsemän. Ensimmäiset kolme vuotta ovat ilmaisia, mutta sen jälkeen koulu alkaa maksaa ja osa oppilaista tipahtaa pois. Muutenkin Swazimaan tilastojen mukaan 38 % oppilaista lopettaa/tipahtaa koulusta pois ennen seitsemättä luokkaa ja seitsemän luokan opiskelu vie keskimäärin lapselta 13,7 vuotta (joten voitte vain arvata kuinka eri-ikäisiä 7-luokkalaiset täällä ovat, kun osa voi lähennellä jo kahtakymmentä ikävuotta). Minä tutustuin päivän ensimmäisen luokan toimintaa, jossa opiskelijoita oli tällä hetkellä noin nelisenkymmentä.
Aamulla menin aluksi koulun rehtorin kansliaan, jonka kanssa juttelin hieman opinnoistani ja minkä takia olen täällä (hän puhui todella hyvää englantia). Koulu päivä alkaa yhteiselle kokoontumisella koulunpihalla, jonne menin sitten rehtorin kanssa. Kokoontumisessa lapset laulavat hengellisiä lauluja (ihanaan afrikkalaiseen tapaan, taputtaen ja tanssien), rukoilevat ja kuuntelevat koulun tiedotukset. Tänään taisin olla ainoa tiedotuksen aihe: ”Miss Carolin on saapunut observoimaan koulun toimintaa ja muistakaa hän ei ymmärrä siswatia, puhukaa englantia”. Kokoontumisen jälkeen tapasin nopeasti koulun seitsemän opettajaa ja seurasin sitten ykkösluokan opettajaa hänen luokkatilaansa.
Koulupäivä alkoi englanninopiskelulla. Swazimaanhan kuuluisi olla kaksikielinen (kuten kai Suomenkin :D) mutta täytyy sanoa että varsinkin maaseudulla kaksikielisyys on kyllä melkoista harhaa. Opettajat, jotka eivät itse kunnolla osaa englantia opettavat lapsia puhumaan ja lukemaan englanniksi on lähinnä kaaos, jossa lapset oppivat toistamaan vain tiettyjä lauseita ja kysymyksiä. Varsinainen kielenoppiminen jää taka-alalle. Tänäänkin luulin ensin ekaluokkalaisten osaavan lukea hieman englantia kun he tavasivat lauseita vanhoista rikkinäisistä kirjoista, mutta pian tajusin että opettaja opetti lauseet heille ulkoa ja tällä tavalla heidän oli kai tarkoitus ajan myötä oppia hahmottamaan tekstiä. Oli kivaa huomata, että opettaja kuitenkin ymmärsi lapsia ja esimerkiksi englannin tunnille puhuttaessa ulkoleikeistä menimme vähäksi aikaa pihalle hyppäämään narua lasten kanssa.
Englannintunnin jälkeen oli vuorossa matematiikkaa, jota varten lapset kävivät keräämässä pihalta kymmenen pikku kiveä, joiden avulla he opettelivat vähennyslaskuja. Osa lapsista olikin todella taitavia, mutta osalla oli vielä paljon harjoittelua edessä ja taas minun oli hieman vaikeaa auttaa heitä kunnolla kielimuurin takia. Korjasin kuitenkin heidän laskujaan ja autoin laskemaan kivillä ja sormilla. Jokaisella lapsella oli oma kouluvihko, lyijykynä, onnekkailla oli pieni pala pyyhekumia ja teroittimena toimivat lasin palaset.
Tauon jälkeen oli vuorossa tiedetunti, jossa puhuttiin kelluvista ja uppoavista esineistä. Lapset saivat kokeilla vesisaaviin mm. kelluuko naula, höyhen, pullonkorkki, munankuori, lehti…. Opettaja kysyi minulta neuvoa siitä että kelluuko puu vedessä, koska hänen tuomansa puunpala upposi vesisankoon vaikka opettajan papereissa sanottiin puun kelluvan. Kunpa olisinkin keskittynyt paremmin yläasteen fysiikantunneilla, niin olisin osannut ehkä kertoa jotain veden pintajännitteestä tai mistä lieneekään. No tein asian helpoksi ja katkaisin opettajan puunpalan pienemmäksi jolloin se kellui. Selitin jotain siihen suuntaan, että isompi määrä vettä jaksaisi varmaan kannattaa isommankin puunpalan, mutta pieni sanko vaatii vain pienen puunpalan (hmmm… no toivottavasti edes vähän siihen suuntaan) :D Loppupäivä olikin lapsilla sitten siswatin opiskelua, josta en kyllä tajunnut mitään, paitsi sen että sitäkin opetettiin toistamalla samoja lauseita uudestaan ja uudestaan niin kauan että lapset oppivat ne ulkoa.
Oli kyllä mielenkiintoista päästä näkemään paikallista opetusta käytännössä ja vaikka koulun tilat ja välineet olivat hyvin alkeellisia niin silti opettajat selvästi yrittävät parhaansa motivoidakseen lapsia oppimaan. Kenties paikallista opettajan koulutusta voisi hieman modernistaa, mutta näissä oloissa on mielestäni tärkeintä, että edes jonkinlaista opetusta, johon kaikilla oppilailla on mahdollista osallistua, järjestetään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti